Valtuustoryhmän mielipidekirjoitus: Ihmisen on oltava Järvenpään strategian keskiössä

Kirjoituksia

Järvenpään kaupunginvaltuusto päättää tänä vuonna kaupunkistrategiasta. Strategia ei ole vain lakisääteinen velvollisuus, vaan koko kaupungin toimintaa ohjaava asiakirja. Järvenpään sosialidemokraattisen valtuustoryhmän mielestä strategian on ennen kaikkea vastattava kysymykseen: millaista arkea ja tulevaisuutta haluamme tarjota järvenpääläisille?

Strategiatyössä on saavutettava yhteinen näkemys tulevaisuudesta sekä päätettävä keinot, joilla tähän visioon päästään. Ilman selkeää suuntaa yksittäiset tavoitteet ja toimenpiteet jäävät irrallisiksi. Järvenpään vision tulisi ryhmämme mielestä kuvata hyvää ja turvallista arkea, juuria kulttuurissa sekä mahdollisuuksia merkitykselliseen elämään niin yhdessä kuin yksilöinäkin. Kaupungin tehtävä on toimia alustana, joka mahdollistaa ihmisten kasvun ja osallisuuden.

On tärkeää, että kuntalainen näkyy kaikissa strategian osissa. Esimerkiksi kaupungin kasvusta puhutaan usein erityisesti talouden näkökulmasta. vaikka kasvua tapahtuu myös ihmisissä. Laadukas koulutus, työllisyys, yrittäjyys ja elinikäinen oppiminen ovat tärkeitä keinoja henkilökohtaiselle kasvulle. Työpaikkojen lisääminen, ammatillinen koulutus, yhdistys-, järjestö- ja vapaaehtoistyö sekä elinvoima kytkeytyvät toisiinsa ja niiden on näyttävä strategiassa.

Sosiaalinen turvallisuus on kuntalaisten hyvinvoinnin perusta. Eriarvoistumisen, segregaation ja tuloerojen kasvu koskettavat myös järvenpääläisiä. Turvallinen arki tarkoittaa esimerkiksi panostuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin, koulutukseen sekä maahanmuuttajien kielikoulutukseen. Ikääntyneille se merkitsee osallisuutta, mahdollisuutta kasvaa ja kehittyä myös eläkkeellä.

Strategiassa on tunnistettava myös suuret muutokset ympärillämme: demokratiaan kohdistuva epäluottamus, teknologian murros ja tekoälyn vaikutukset työhön, ilmastonmuutos sekä luontokato. Kestävyys ei ole vain talouden tasapainoa, vaan kykyä rakentaa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää tulevaisuutta.

Me sosialidemokraatit haluamme strategian, jossa ihminen on keskiössä, sillä kaupunki on olemassa asukkaitaan varten. Kun vahvistamme yhdenvertaisuutta, osaamista ja osallisuutta, rakennamme samalla kestävää ja oikeudenmukaista Järvenpäätä.