Huomaan ilokseni, että datakeskuksista käytävä keskustelu on lisääntynyt ja monipuolistunut. Työpaikkojen, kasvun ja investointien rinnalle on nostettu myös energiankulutus, ympäristökysymykset sekä kuntalaisten mahdollisuudet vaikuttaa hankkeisiin. Mielestäni suurhankkeita tulisikin tarkastella enemmän niiden kaikkien vaikutusten, ei vain mahdollisten hyötyjen, kautta.

Mitä enemmän aihetta pohdin, sitä enemmän huomioni kiinnittyy muutamaan keskeiseen kysymykseen: missä vaiheessa näitä hankkeita tehdään tosiasiallisesti ne päätökset, joista ei käytännössä enää voida perääntyä, ja onko se YVA-menettelyn tai päättäjien ja kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien näkökulmasta tarkastelun kestävä ajankohta?

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarkoitus on määritelty suoraan laissa. Sen tarkoituksena on varmistaa, että ympäristövaikutukset otetaan huomioon päätöksenteossa ja että osallisilla on mahdollisuus saada tietoa sekä vaikuttaa.

Jos hankkeeseen on käytännössä sitouduttu jo ennen vaikutusarviointien valmistumista, lienee perusteltua pohtia, palvelevatko myöhemmin valmistuvat selvitykset enää aidosti päätöksentekoa vai lähinnä vain valitun suunnan toteuttamista sekä lupa- ja viranomaisprosesseja.

Samalla on syytä pohtia myös kuntalaisten roolia.

Julkisessa hallinnossa puhutaan paljon osallistamisesta, kuulemisesta ja vaikuttamismahdollisuuksista. Mutta mitä vaikuttaminen käytännössä tarkoittaa, jos asukkaiden näkemyksiä kysytään vasta siinä vaiheessa, kun hankkeen toteuttamiseen on jo sitouduttu niin, ettei päätöksistä ole enää käytännössä mahdollista peruuttaa?

Mielipiteitä siis kyllä kerätään, mutta jos niiden perusteella ei enää voida vaikuttaa lopputulokseen, aidon osallistumisen ja vaikutusarviointien merkitys käytännössä romuttuu.

Mielestäni YVA-menettelyn valmistumisen jälkeen tulisi aina olla olemassa vielä erillinen poliittinen päätöspiste, jossa valtuusto tai muu toimivaltainen toimielin arvioisi hanketta uudelleen kaiken valmistuneen tiedon pohjalta. Vasta tämän jälkeen, kun myös kuntalaiset ovat päässeet arvioimaan hanketta kokonaisuutena, tulisi tehdä lopulliset poliittiset ratkaisut.

Ehkä tärkein kysymys ei lopulta siis ole edes se, ovatko datakeskukset hyvä vai huono asia. Tärkeämpää mielestäni olisi nyt yhdessä pohtia, miten niiden kaltaisista merkittävistä hankkeista päätetään. Hallintolain keskeisiin periaatteisiin kuuluu, että päätöksenteon tulee perustua riittävään ja asianmukaiseen selvitykseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että asian ratkaisemiseksi tarvittavat tiedot tulisi olla käytettävissä ennen päätöksentekoa. Mitä merkittävämmästä ja vaikutuksiltaan laajemmasta hankkeesta on kyse, sitä tärkeämmäksi nousee se, että päättäjät saavat käyttöönsä kaiken olennaisen tiedon ennen ratkaisun tekemistä.