
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
Viime vuosi oli Järvenpäälle monella tapaa haastava ja myös hieman erilainen kuin aiemmat vuodet. Tuntuukin siltä, että kunnille ainoa pysyvä asia tällä hetkellä on muutos. Selvisimme vuodesta taloudellisesti kuivin jaloin ja tilikauden tulos oli huomattavasti parempi kuin talousarviota laadittaessa arvioitiin. Vaikka hyvän tuloksen taustalla oli erilaisia kertaluonteisia eriä, ovat siihen vaikuttaneet myös viime vuosina tehdyt mittavat sopeutustoimet. Ilman niitä näin ylijäämäistä tulosta ei olisi saavutettu.
Järvenpäässä käytiin viime vuonna yhteistoimintaneuvottelut. Ryhmämme pitää hyvänä sitä, että niiden avulla haettiin lopulta vain osaa tarvittavista sopeutuksista ja että merkittävä osa vaikutuksista saatiin aikaan esimerkiksi eläköitymisten kautta. Myös aiempina vuosina toimintakuluja on sopeutettu miljoonilla euroilla, ja osa toimista on jo aiemminkin kohdistunut henkilöstöön. Määräaikaisia työsuhteita on esimerkiksi jätetty uusimatta ja tehtäviä täyttämättä.
Työllisyyspalvelujen järjestämisvastuu siirtyi viime vuonna kunnille. Tämä toi Järvenpäälle lisää työntekijöitä ja aiempaa suuremman vastuun työllisyyden hoidosta. Muutos lisää kuntien suhdanneriippuvuutta, sillä työttömyyden kasvaessa verotulot pienenevät ja työttömyyden kustannukset kasvavat samanaikaisesti. Tämä kehitys näkyi Järvenpäässä viime vuonna ja valitettavasti myös kuluvana vuonna. Vaikka muutos aiheuttaa taloudellisia haasteita, se tuo mukanaan myös mahdollisuuksia. Nyt meillä on aiempaa paremmat vaikutusmahdollisuudet työllisyyspalveluihin ja enemmän keinoja parantaa paikallisesti alueen työllisyyttä. Onkin tärkeää panostaa työllisyysalueen palveluihin ja niihin toimenpiteisiin, joilla kuntalaisia voidaan auttaa työllistymään Suomen yleisestä vaikeasta taloustilanteesta huolimatta.
Työttömiä ei pidä jättää yksin, vaan heille on tarjottava aktiivista, henkilökohtaista tukea työnhakuun heti työttömyyden alusta lähtien. Erityistä huomiota tulee kiinnittää heikommassa työmarkkina-asemassa oleviin, jotta myös heidän mahdollisuutensa työllistyä paranevat. Tavoitteena pitää olla, että jokainen työnhakija saa nopeasti selkeät ja oikea-aikaiset palvelut, joiden avulla työttömyysjaksot jäävät mahdollisimman lyhyiksi. Tällä tavoin pyritään rakentamaan “silta” takaisin työelämään ja ehkäisemään syrjäytymistä.
Keskeistä on myös tiivis yhteistyö kaupungin, koulutusorganisaatioiden, työnantajien ja kolmannen sektorin välillä, jotta työllistymisen esteitä voidaan purkaa varhaisessa vaiheessa paikallista osaamista hyödyntäen ja tarjota yksilöllisiä, vaikuttavia palvelupolkuja kaikille. Vaikuttava työllisyyspolitiikka on myös taloutemme kannalta välttämätöntä: se vähentää menoja, vahvistaa verotuloja ja tukee koko alueen elinvoimaa.
Talous- ja työllisyyshaasteista huolimatta viime vuodessa oli myös paljon hyvää. Esimerkiksi lapsia syntyi Järvenpäässä yli 11 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Kasvu oli kaksinkertaista koko Suomen syntyvyyden kehitykseen verrattuna. Koulut ja päiväkodit ovat keskeisiä tekijöitä lapsiperheiden veto- ja pitovoiman kannalta. Myös riittävä ja monipuolinen asuntotarjonta on edellytys sille, että lapsiperheet sekä pysyvät Järvenpäässä että muuttavat tänne. Onkin hienoa, että maata myytiin vuoden aikana enemmän kuin talousarviovaiheessa suunniteltiin. Tämä tarkoittaa toivottavasti rakennushankkeiden käynnistymisiä ja taloustilanteen parantumista.
Viime vuonna kaupunki sai 1,4 miljoonaa euroa lahjoituksia Järvenpään taidemuseohankkeelle. Järvenpään taidemuseo olisikin jo aika saada pois kirjaston kellarista museon hienon kokoelman arvoisiin tiloihin. Vuoden aikana saatiin ratkaistua tai edistettyä myös muita pitkään valmistelussa olleita asioita. Jampan palaneen ostarin uudisrakentaminen nytkähti eteenpäin ja kaupunki onnistui ratkaisemaan useamman käynnissä olleen riita-asian. Järvenpää on myös tehnyt aktiivisesti työtä valtionosuusuudistuksen edistämiseksi, mikä on erittäin tärkeää Järvenpään tulevaisuuden taloudenhoidon kannalta.
Viime vuosi oli tapahtumarikas ja toi eteemme uusia haasteita. Taloudellisesti vaikeina aikoina kaupungin tehtävä ei ole ainoastaan tasapainottaa talouttaan hinnalla millä hyvänsä, vaan myös vahvistaa kuntalaisten luottamusta tulevaisuuteen. Meidän on rakennettava Järvenpäätä, jossa ihmiset voivat uskoa huomiseen, vaikka arki olisi juuri nyt epävarmaa. Työttömyys, toimeentulon haasteet ja yleinen taloudellinen epävarmuus koskettavat monia. Siksi on tärkeää, että kaupunki huolehtii palveluistaan ja tukee ihmisiä heidän erilaisissa elämäntilanteissaan. Me sosialidemokraatit haluamme rakentaa Järvenpäätä, jossa jokainen voi luottaa siihen, ettei ketään jätetä haasteidensa kanssa yksin ja että tulevaisuus tarjoaa mahdollisuuksia kaikille.

Jaa tämä artikkeli