
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
Haluan alkuun kiittää kaikkia viranhaltijoita, jotka ovat vastanneet palveluverkkokokonaisuuden valmistelusta, erityisesti palvelualuejohtaja Kristiinaa ja hänen työryhmäänsä. Olemme saaneet valmistelun aikana vastauksia kysymyksiimme myös nopealla aikataululla aina niitä tarvitessamme. Välillä kiperät ja laajat kysymykset ovat saattaneet vaatia monen eri sidosryhmän kontaktoimista ja yhteenkokoamista. Näin laajan kokonaisuuden valmistelu on vaatinut valtavan työmäärän, ja siitä kuuluu lämmin kiitos meiltä teille.
Haluan kiittää myös kaupunginhallitusta perusteellisesta työstä asian käsittelyssä sekä hyvinvointilautakuntaa rakentavasta keskustelusta ja sitoutumisesta tähän koko prosessiin. Vaikka näkemykset eivät kaikissa kohdissa olleet täydellisen samoja, lautakunnassa käytiin silti avointa keskustelua ja etsittiin ratkaisuja aidosti kaupungin kokonaisetua silmällä pitäen.
SDP:n tavoitteena on ollut koko valmistelun ajan rakentaa ratkaisuja yhteistyössä kaikkien puolueiden kanssa. Olemme halunneet löytää kultaisen keskitien palveluiden turvaamisen ja yhteisen tavoitteemme, kaupungin talouden tasapainottamisen väliltä.
Meillä kaupungilla on kovat säästöpaineet entisestään ensi vuonna, kun kotoutumiskorvaukset vähenevät, ja työttömyysturvan kuntaosuuden maksaminen pompsahtaa uuden laskentatavan mukaan merkittävästi korkeammalle.
Hyvinvointilautakunnan enemmistö päätyi esittämään muutoksia alkuperäiseen palveluverkkoesitykseen, koska arvioimme kokonaisuutta talouden lisäksi myös palveluiden saavutettavuuden, toiminnallisen jatkuvuuden sekä rakennuksiin liittyvien riskien näkökulmasta.
Lautakunnan ratkaisuissa korostui halu turvata Myllytien toimintakeskuksen toiminta, säilyttää nuorisopalvelut Temalilla, vahvistaa Kulttuurikukkulan kokonaisuutta sekä varmistaa lapsiperhepalveluiden hyvä saavutettavuus jatkossakin.
Samalla haluan nostaa esiin, että taloudellista vastuuta ei ole sivuutettu. Esimerkkeinä tästä lautakunta, ja myöhemmin hallitus, päätyi esittämään luopumista Seutulantalon mittavasta investoinnista. Samalla olemme valmiita luopumaan Seutulantie 8 keltaisesta musiikkiopiston talosta sekä Ratamosta Kinnarissa. Lautakunta katsoi tämän olevan kokonaisuutena kaupungin kannalta kestävä ratkaisu.
Tämän päätöksen ytimessä eivät lopulta olleet rakennukset, vaan ihmiset. Pohdimme, miten palvelut ovat saavutettavissa: pääseekö edelleen 200 ihmistä Cooperiin syömään päivittäin? Uskaltaako ihminen matalalla kynnyksellä astua lapsiperhepalveluiden pariin edelleen? Pystyykö nuoriso ylpeästi kutsumaan tilaa täysin omakseen? Ja voiko seuraavan kymmenen vuoden aikana jokainen järvenpääläinen todeta, että ’kyllä, me teimme silloin voitavamme, mutta inhimillisesti’. Me ollaan nyt rakentamassa Järvenpäätä tuleville sukupolville yhteisymmärryksellä kestävästi — ei hätiköiden.
Lautakunta on nyt antanut kaikkensa palveluverkolle. Hallitus hyväksyi suurten linjojen suunnitelmamme. Ja nyt, arvon valtuutetut, nyt on teidän aika antaa siunauksenne paremman huomisen puolesta.

Jaa tämä artikkeli