
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
täytyy sanoa, että seuraan tätä käsittelyä tällä kertaa poikkeuksellisen suurella hämmennyksellä ja jopa pienellä ihailulla. On nimittäin melkoista taituruutta onnistua esittämään oman talousohjelman kirjaukset perusteluina nimenomaan sitä vastaan, mitä ne selkeästi tarkoittavat ja näin elegantisti.
Järvenpäässä on käytössä rullaava budjetointi. Meille kaikille on kerta toisensa jälkeen tässä samassa salissa painotettu, että jos palvelualue ylittää budjettinsa, se maksaa sen takaisin säästämällä vastaavan summan tulevina vuosina. Ja vastaavasti, jos se alittaa budjettinsa, se saa käyttää erotuksen myöhemmin. Näitä viime vuodelta käyttämättä jääneiden määrärahojen siirtoja käsittelemme nyt tässä pykälässä. Tämä ylitysten kattaminen tulevina vuosina on ollut erityisen keskeinen viesti silloin, kun opetuksen ja kasvatuksen palvelualueelle on asetettu useiden miljoonien eurojen säästövelvoitteet, edellisiltä vuosilta kertyneistä ylityksistä.
Määrärahaylityksien osalta tulee lautakunnan hakea lisämäärärahaa ja esittää valtuustolle, miten yhden vuoden ylitys katetaan tulevien vuosien määrärahoista. Sitä ei ole rajattu käytettäväksi vasta parin vuoden päähän. Toisin sanoen kyse ei ole jostain kaukaisesta tulevaisuudesta, vaan yksinkertaisesti alitukseen nähden seuraavista vuosista. Myös tästä vuodesta.
Jos tämä ei ole talousohjelman mukaista toimintaa, mikä sitten on?
Aivan poikkeuksellisesti se ei nyt koske tilannetta, jossa palvelualue on toiminut sääntökirjan mukaan.
Viime vuonna palvelualue alitti kehyksensä noin 700 000 eurolla. Mutta tätä rahaa ei nyt anneta palvelualueen käyttöön kuluvalle vuodelle, koska se ei esittelytekstin mukaan ole talousohjausmallin hengen mukaista. Vaikka tämä vuosi näyttää jo nyt ylittävän budjetin. Kyse on vieläpä palvelualueelle osoitetusta rahasta eli rahasta, jonka se valtuuston hyväksymällä tavalla lainasi itseltään tulevilta vuosilta.
Tätä kohtaa täytyy todella pysähtyä ihailemaan.
Meillä on malli, jonka peruslogiikka on juuri tämä ja nyt kun sitä sovelletaan, todetaan, ettei se ole sen hengen mukaista.
Toinen perustelu, jonka olen itseni antanut ymmärtää käytetyn, on faktana esitetty väite siitä, ettei opetuksen ja kasvatuksen palvelualue olisi toteuttanut sille asetettuja säästövelvoitteita lainkaan.
Ajantasaisten tietojen mukaan, palvelualue on toteuttanut säästöjä ja tehnyt päätöksiä toimenpiteistä, joiden kautta syntyy säästöjä yhteensä:
- Vuonna 2026: 1 081 000 euroa
- Vuonna 2027: 2 051 000 euroa
- Vuonna 2028: 2 135 000 euroa
- Vuonna 2029: 2 251 000 euroa
Yhteensä puhumme 7 518 000 eurosta. Siis seitsemän ja puoli miljoonaa euroa.
Nämä luvut on myös kunnan oman talousyksikön toimesta vahvistettu.
Onhan se tietysti mahdollista, että tätä pidetään “ei minään”, mutta siinä tapauksessa meidän täytyy ehkä päivittää yhteistä käsitystämme siitä, mitä “ei mitään” tarkoittaa.
Näiden lukujen valossa väite opetuksen ja kasvatuksen säästövelvoitteiden laiminlyönnistä on yksinkertaisesti valheellinen.
Ja nyt meille esitetään ratkaisuksi, että viime vuoden käyttämättä jääneet varat siirretään ensi vuodelle.
Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että palvelualue ylittää tämän vuoden budjetin, ja sama summa kirjautuu takaisin säästettäväksi tulevina vuosina.
Tämä on mielestäni sitä kuuluisaa hölmöläisen peiton kutomista parhaimmillaan, jos mikä!
Väistämättä herää myös kysymys siitä, onko tässä taustalla se, että Järvenpäässä ei yksinkertaisesti olla totuttu siihen, että opetuksen ja kasvatuksen palvelualue pääsisi lähellekään sille annettua kehystä?
Ja että tilanne on nyt niin poikkeuksellinen, että se täytyy korjata, vaikka väkisin?
Koska muutenhan ei enää jäisi tilaa perustellusti moittia lautakuntaa ja palvelualueen virkamiehiä osaamattomuudesta ja piittaamattomuudesta vastuullisen talouden hoidossa.
Ja se, jos mikä olisi selvästi poikkeuksellista.
Talousarvion mukaan valtuusto antaa määrärahan toimielimen käyttöön, ja lautakunta päättää sen kohdentamisesta. Toisin sanoen valtuusto asettaa raamit, mutta palvelualue päättää rahoituksen kohdentamisesta.
Tässä tilanteessa valtuusto on jo hyväksynyt mallin, jossa tulevien vuosien määrärahaa voidaan käyttää ennakkoon. Nyt kuitenkin estetään se, että sama palvelualue voisi itse päättää, mihin tuo jo myönnetty liikkumavara kohdennetaan.
Pidän erittäin ongelmallisena sitä, että palvelualueelle osoitettujen varojen käytöstä päättää nyt joku muu kuin palvelualue itse. Tämä puuttuu suoraan lautakunnan talousarvioperustaiseen toimivaltaan ja heikentää toimielinautonomian toteutumista. Se ei ainoastaan heikennä toiminnan ennakoitavuutta, vaan kaventaa myös demokratian toteutumista ja palvelualueen mahdollisuutta toimia valtuuston asettamien raamien puitteissa.
Arvoisa puheenjohtaja,
jos rullaava budjetointi on voimassa, sen tulee olla voimassa myös silloin, kun joku onnistuu toimimaan sen mukaisesti.
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä esittää, että lautakunnan tekemää päätöstä kunnioitetaan, sillä sen kumoamiselle ei ole mitään juridisia tai moraalisia esteitä.
Esitämme siis, että:
Opetuksen ja kasvatuksen palvelualueelle myönnetään vuonna 2025 käyttämättä jäänyttä määrärahaa vastaavasti 590 000 euron lisämääräraha vuodelle 2026 ja 120 000 euron lisämääräraha vuodelle 2027.

Jaa tämä artikkeli