Emmi Mäkisen ryhmäpuheenvuoro opetuksen ja kasvatuksen palveluverkosta kaupunginvaltuustossa 8.6.2026

Kirjoituksia

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, virkahenkilöt ja muut kokousta seuraavat 

Opetuksen ja kasvatuksen palveluverkon suunnittelu on pitkä, huolellinen ja monivaiheinen prosessi, jossa punnitaan samanaikaisesti pedagogiikkaa, väestökehitystä, ennusteita, tilakantaa ja investointeja sekä ennen kaikkea lasten ja perheiden sekä kaupungin henkilöstön arkea. 

Kyse on kokonaisuudesta, jossa päätöksiä ei voi tehdä vain tämän päivän taloustilanne mielessä, vaan tulevat vuosikymmenet huomioiden. Opetuksen ja kasvatuksen palveluverkko ei ole ensisijaisesti kiinteistö- tai investointikysymys, vaan pedagoginen ja inhimillinen kokonaisuus. Päiväkodit ja koulut ovat lasten ja nuorten oppimis- ja hyvinvointiympäristöjä, joiden tulee tukea kasvua, kehitystä ja oppimista, ei pelkästään täyttää tilatarpeita. Ratkaisujen lähtökohtana tulee olla se, millaisissa ympäristöissä oppiminen toimii parhaiten, ei se, missä tai miten neliöt ovat edullisimpia. 

Jokainen palveluverkkoa koskeva ratkaisu heijastuu suoraan myös henkilöstöön. Opettajat, varhaiskasvatuksen ammattilaiset ja muu henkilöstö ovat koko järjestelmän perusta, ja heidän jaksamisensa, työolosuhteensa ja mahdollisuutensa tehdä työnsä hyvin on huomioitava päätöksessä.  

Opetuksen ja kasvatuksen palveluverkko on myös se kunnan palveluista, joka näkyy kaikkein konkreettisimmin perheiden arjessa. Se määrittää, miten aamut alkavat, kuinka pitkiksi päivät venyvät ja kuinka sujuvasti arki toimii.  

Siksi palveluverkon suunnittelussa on huomioitava kokonaisuus: toimivat ja terveet tilat, pedagoginen laatu, henkilöstön hyvinvointi, perheiden arki ja kaupungin pitkäjänteinen elinvoima. Talous on tärkeä reunaehto, mutta ei ainoa lähtökohta, sillä nämä tekijät määrittävät myös tulevia kustannuksia. 

Taloudellisesti kestävä palveluverkko syntyy, kun lapset saavat oikea-aikaista tukea, perheiden arki sujuu ja henkilöstö voi tehdä työnsä hyvin. 

Tämä kokonaisuus on käsitelty lautakunnassa perusteellisesti, käyttäen satoja tunteja asiantuntijatyötä, keskustelua ja harkintaa. Valmistelu on perustunut laajaan aineistoon, kuten väestöennusteisiin, kiinteistöjen kuntotietoihin, talouslaskelmiin ja vaikutusten ennakkoarviointiin, jotta päätöksenteon pohjaksi saadaan realistinen kokonaiskuva. 

Valmistelu on ollut myös avointa: kuntalaisia, huoltajia ja henkilöstöä on osallistettu kyselyin, kuntalaisraadissa ja esittelytilaisuuksissa. Lisäksi lausuntoja on pyydetty vaikuttamistoimielimiltä, ja asiaa on käsitelty useasti eri toimielimissä ja iltakouluissa.  

Opetus- ja kasvatuslautakunnan kaupunginhallitukselle esittämä palveluverkkopäätös perustuu ajantasaiseen asiantuntijatietoon rakennusten kunnosta, teknisestä käyttöiästä ja tunnistetuista korjaustarpeista. Tämä tarkastelu koskee koko palveluverkkoa, mutta korostuu erityisesti niiden kohteiden osalta, joissa rakennusten kunto, käyttöiän rajallisuus ja tulevat investointitarpeet edellyttävät selkeää ja ennakoivaa linjausta. 

Kinnarin päiväkodin osalta saamamme asiantuntijatiedon mukaan varhaiskasvatusyksikön rakennuksen käyttöä voidaan jatkaa vuoteen 2030–2031 asti ilman laajaa peruskorjausta, kunhan toteutetaan tarvittavat kevyemmät toimenpiteet ja rakennuksen kuntoa seurataan aktiivisesti. Tiedämme, että rakennuksen tekninen käyttöikä on monin osin jo ylitetty tai täyttymässä, ja merkittäviä korjaustarpeita on tunnistettu.  

Kaupunginhallituksen päätösesitys opetuksen ja kasvatuksen palveluverkosta on sisällöltään hyvin lähellä lautakunnan esitystä, mutta sanamuodoltaan sellainen, joka voi avata myös aivan toisenlaisia tulkintoja ja riskejä. 

Kaupunginhallitus päätti säilyttää Kinnarin päiväkodin palveluverkossa “toistaiseksi”, ilman lautakunnan esittämää remontin toteutusajankohtaa 2030-2031 ja siirtää tarkastelun epämääräisesti johonkin tulevaisuuteen. Samanaikaisesti investointiohjelmaan ei kuitenkaan osoiteta kohteelle mitään määrärahoja. On tarpeen kysyä: mitä päätös käytännössä tarkoittaa? 

Onko kyse aidosti avoimesta tarkastelusta – vai onko Kinnarin päiväkodin kohtalo tässä yhteydessä jo tosiasiallisesti rivien välissä ratkaistu? Tähän toivoisin talousjohtajalta mahdollisimman selkeää ja läpinäkyvää tulkintaa.  

Kaupunginhallitus lisäsi myös kirjauksen palveluverkon vuosittaisesta tarkastelusta palvelutarpeen ja talouden mukaan, mutta tämä ei muuta vallitsevaa käytäntöä, sillä Järvenpäässä palveluverkkoa on arvioitu jatkuvasti väestöennusteiden, palvelutarpeiden ja talouden pohjalta, ja näin tehdään jatkossakin. 

Jatkuva tarkastelu ei kuitenkaan saa tarkoittaa jatkuvaa epävarmuutta – ei lasten eikä henkilöstön näkökulmasta.  

Hyvät valtuutetut, 


SDP katsoo, että palveluverkon tulee sopeutua lasten määrään, mutta muutoksia ei pidä kiirehtiä, sillä ennusteet voivat muuttua ja kaupunki kasvaa strategiansa mukaisesti. Lapsiystävällisyys ja perhemyönteisyys eivät synny pelkästään strategiakirjauksista, vaan arjen ratkaisuista, jotka turvaavat sujuvan opinpolun, turvalliset oppimisympäristöt ja toimivan arjen. Ryhmämme tukee lautakunnan esitystä ja on tyytyväinen, ettei se merkittävästi muuttunut kaupunginhallituksessa. 

Haluamme kiittää lautakuntaa sen tekemästä arvokkaasta ja perusteellisesta työstä sekä viranhaltijoita siitä, että kaikki pyydetyt skenaariot ja esiin nousseet kysymykset on selvitetty huolella. Vaikka näkemyksissä on ollut eroja, valmistelusta on välittynyt vahva tunne yhteisestä työstä ja sitoutumisesta kokonaisuuden rakentamiseen. 

Itselläni on kuitenkin vielä yksi toive, nimittäin se, että lautakunnan tekemään työhön uskallettaisiin luottaa ja sitä myös kunnioitettaisiin jatkossa enemmän, sillä juuri siellä tämä kokonaisuus on valmisteltu huolellisesti, asiantuntevasti ja vastuullisesti.