
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, viranhaltijat ja kaikki, jotka seuraavat kokousta striimin kautta,
Tänään käsittelemme Järvenpään investointiohjelmaa — ja siksi käsittelemme samalla kysymystä siitä, millaisen kaupungin me haluamme jättää tuleville sukupolville?
Investoinnit eivät ole vain numeroita taulukossa. Ne ovat päätöksiä siitä, millaisissa tiloissa meidän lapset oppivat, miten ja missä ihmiset saavat palvelunsa, miten meidän yhteinen liikenne toimii, ja millaisessa ympäristössä me kaikki elämme.
Siksi haluan sanoa tämän: Järvenpään investointien on oltava pitkällä aikavälillä kestäviä, oikein mitoitettuja ja tehtyjä kerralla kunnolla. Lykkääminen, siirtokorjaukset ja puolittaiset ratkaisut ei säästä, vaan ne maksaa enemmän. Ne lykkäävät ongelmia eteenpäin, heikentävät palveluiden laatua ja muodostavat taloudellisia riskejä, jotka lopulta kaatuvat kuntalaisten ja työntekijöiden niskaan.
Kun rakennuksessa on ongelmia, pintakorjaus ei poista niitä. Kun palveluverkossa on puutteita, pieni paikkaus ei pysäytä kustannusten kasvua. Kun investointia yritetään tehdä “minimibudjetilla”, riski epäonnistumiselle kasvaa — ja lopulta sama hanke joudutaan tekemään uudelleen.
Meidän täytyy päästä eroon ajattelusta, jossa tehdään vähän nyt ja korjataan lisää myöhemmin.
Järvenpää kasvaa. Palvelutarve kasvaa. Tilat vanhenevat. Tässä tilanteessa kaikkein lyhytnäköisin ratkaisu on jatkuva paikkaaminen. Pitkällä aikavälillä järkevintä ja halvinta on se, että hankkeet suunnitellaan perusteellisesti ja toteutetaan laadulla joka kestää aikaa. Tietysti on tärkeää myös tarkastella jokaisen rakennuksen välttämättömyyttä kaupungillemme.
Investoinnit eivät ole kuluerä vaan kaupungin tärkein työkalu turvata meidän palvelut.
Ilman terveitä kouluja ei ole oppimista.
Ilman toimivia tiloja ei ole palveluja.
Ilman pitkäkestoista infraa ei ole toimivaa arkea.
Ja ilman riittäviä investointeja ei ole vetovoimaa eikä kasvua.
Arvoisat valtuutetut,
Järvenpää tarvitsee selkeän investointiperiaatteen:
Kun rakennamme, rakennamme kunnolla. Kun korjaamme, korjaamme juurisyyn. Kun suunnittelemme, teemme sen tulevaisuutta varten.
Näin rakennamme Järvenpäätä, joka ei vain pärjää ensi vuoden talousarviossa — vaan menestyy myös seuraavina vuosikymmeninä.
Kiitos.

Jaa tämä artikkeli