Pirja Vitikka-Koponen: Inhimillisen vaihtoehdon puolustajia tarvitaan

Kirjoitus julkaistu Järvenpään demareiden vaalilehdessä

Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä on näyttänyt historiallisella ensimmäisellä kaudella, että SDP on johtava sote-poliittinen ryhmä. Vaikka olemme olleet toisiksi suurin ryhmä, olemme olleet se ryhmä, joka on visioinut, on tuonut pöytään omia esityksiä ja hakenut kompromisseja vaikeissa tilanteissa. Eikä vain niin, että olisimme tuoneet omat ajatuksemme esille, olemme myös saaneet kantamme läpi päätöksenteossa. Aluevaltuustossa ryhmänä esittämämme muutosesitykset ovat kaikki menneet läpi. Enemmistö koko valtuustosta, on halunnut tukea esityksiämme.

Tulevalla aluevaltuustokaudella SDP:llä on Keski-Uudellamaalla mahdollisuus jatkaa vastuullista ja asiantuntevaa poliittista työtä. Haasteista ei ole pula – rahoituksen määrään emme voi vaikuttaa ja nykyinen oikeistohallitus kiristää leikkaustoimilla aivan tosissaan. Jos hyvinvointialue ei todista hallitukselle ja ministeriöille leikkaustoimia, ei saa investointilupia – esimerkiksi uusien ikääntyneiden palveluasumisyksiköiden rakentamiseksi. 

Keusoten alijäämä on merkittävä ja sen kattamiseksi tulee laatia isoja säästösuunnitelmia. Poliittisina päättäjinä olemme hyvin vaikeassa tilanteessa ja joudumme tasapainoilemaan sen kanssa, että kuinka paljon voi leikata tai kehittää toimintoja kustannussäästöjen saamiseksi. Toisessa vaakakupissa ihmisarvo, perusoikeudet, hoidon, hoivan ja turvallisuuden takaaminen. Jos äärimmäisen haastavaan sote-tilanteeseen on valittava poliittiset päättäjät, on SDP paras ja reilumpi valinta!

Pirja Vitikka-Koponen

SDP:n Keski-Uudenmaan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja