
Mielipidekirjoitus julkaistu Keski-Uusimaassa 18.1.2025
Kuntalaistutkimuksen 2024 tulosten mukaan suomalaiset ovat pääosin tyytyväisiä kunnallisiin palveluihin. Huolta kannettiin toki aiheellisesti sote-palveluiden toimivuudesta, joista vastuu kuitenkin on hyvinvointialueilla, ei kunnilla. Tutkimukseen osallistui yli 10 500 suomalaista.
Yksi usein tarpeettomankin vähän yleistä huomiota osakseen saanut palvelu on kirjasto. Kuntalaistutkimuksen 2024 mukaan kuntalaiset arvostavat erityisesti kirjastopalveluja, jotka ovat paitsikäytetyimmät myös kuntalaisten mielestä parhaiten hoidetut kuntapalvelut. Lisäksi kulttuuripalvelut, liikuntapalvelut, joukkoliikennepalvelut sekä kansalais- ja työväenopistojen tarjonta kuuluvat käytetyimpiin kuntapalveluihin.
Kirjasto on julkisena palveluna osaltaan palvellut suomalaisten lukemisen edistämisessä ja lukutaidon kehittymisessä. Suomalaisten aikuisten (16-65-vuotiaat) lukutaito todettiin osallistujamaiden parhaaksi, kun heidän osaamistaan arvioitiinkansainvälisesti (PIAAC) lukutaidossa, numerotaidossa ja ongelmanratkaisutaidoissa. Lukutaidon osalta vertailussa olivat kirjoitetun tekstin hakeminen, ymmärtäminen, arviointi ja hyödyntäminen erilaisissa arkielämän tilanteissa. Erinomaiset taidot todettiin 35 prosentilla suomalaisista aikuisista ja puutteellinen lukutaito 12 prosentilla. 15-vuotiaidemme lukutaitooli pitkään maailman ehdotonta kärkeä. Vaikka tulokset ovatkin aiemmasta mittauksesta heikentyneet, Suomen tulokset (PISA) ovat edelleen OECD-maiden keskiarvoa paremmat.
Myös Järvenpäässä kirjasto on kuntalaisten suosiossa. Viime vuonna Järvenpään kirjastosta lainattiin lähes 800 000 kertaa! Verkon kauttakin kirjastossa asiointi on kätevää. Viihtyisässä, paljon hyödynnetyssä lehtisalissa voi perehtyä 19 eri sanomalehteen ja 129 eri aikakauslehteen. Kirjasto järjestääkaikille avoimia tapahtumia ja sen monipuoliset palvelut ovat kenen tahansa käytettävissä.
Suosittuihin kirjastopalveluihin liittyy myös kehittämistarpeita. Aluehallintovirastojen tekemässä arvioinnissa on todettu, ettäSuomessa kirjastoilla on vaikeuksia suoriutua lakisääteisistä tehtävistään, koska henkilöstöä on liian vähän. Puolet kirjastoista arvioi, että henkilökunta riittää lukemisen ja kirjallisuuden edistämiseen. Vain kolmannes kirjastoista arvioi, että niillä on riittävästi osaavaa henkilökuntaa edistämään yhteiskunnallista ja kulttuurista vuoropuhelua.
Kirjasto edistää päivittäisen työnsä kautta isoja, tärkeitä asioita: väestön yhdenvertaisia mahdollisuuksia sivistykseen ja kulttuuriin, tiedon saatavuutta ja käyttöä, lukemista ja monipuolista lukutaitoa, mahdollisuuksia elinikäiseen oppimiseen ja osaamisen kehittämiseen sekä aktiivista kansalaisuutta, demokratiaa ja sananvapautta. Kirjasto julkisena, kaikille avoimena palveluna ansaitsee täyden tukemme!
Tapio Kosunen, kuntavaaliehdokas (sd.), Järvenpää
Jaa tämä artikkeli